Vesisateesta voittoon

- Miian & Rolfin hääkuvat 14.5.

Viime lauantaina 14.5.2016 oli vuorossa Miian & Rolfin hääpotrettien ja vihkimisen kuvaaminen Helsingin ydinkeskustassa. Potrettipaikaksi oli valikoitunut juhlapaikan, Bulevardilla sijaitsevan Kiltakellarin, läheiset rakennusmiljööt sekä viereinen Sinebrykoffin puisto. Kävimme parin kanssa pyörähtämässä paikat läpi muutamaa päivää aikaisemmin. Koska Suomen kesäinen sää osoitti jälleen kerran ihanuutensa, jouduimme miettimään myös varapaikan sadekelin sattuessa. Ehdotin siihen Musiikkitaloa ja Miia & Rolf hyväksyivät ehdotuksen.

Säätä saatiinkin sitten jännittää loppuun asti. Paria tuntia ennen h-hetkeä näytti vielä mukavan pilvipoutaiselta, joten päätimme ottaa pienen riskin ja luottaa, että voisimme kuvata ulkona. Tietysti heti kun saavuin paikalle, alkoi sataa. Potretteihin oli onneksi varattu mukavasti aikaa - lähemmäs kaksi tuntia. Lähellä oli myös kaikenlaisia katoksia ja juhlapaikan sisätila näytti kivalta, joten emme jaksaneet olla kovin huolissaan.

Pari asui Norjassa ja Rolf oli norjalainen. Meikäläiseltä ei oikein norjan kieli lähde, hyvä jos ruotsiksi osaan kahvin tilata, joten puhekielenä toimi englanti. Aloitimme sateen takia pienestä katoksesta, jossa oli kivaa punaista tiiliseinää. Pääsimme hyvin alkuun ja hääparista saatiin heti puristettua pahin jännitys pois. Olin etukäteen, kuten yleensäkin, opastanut Miiaa ja Rolfia treenaamaan erilaisia hääkuvaposeerauksia ja katsomaan paljon hääkuvia. Pari väitti, ettei treeniä oltu tehty ”kuvia vain vähän kateltu”. En uskonut sanaakaan. Sen verran vahvasti ensikertalaiset suorittivat kameran edessä heti alusta asti.

Pian sade hellitti hieman ja pääsimme katoksesta ulkosalle. Käytimme lähes sateettoman hetken tehokkaasti rakennusten seinäpintoja ja pihan koristepuita hyödyntäen. Pari helmeä saatiin jo heti alkuun, joten kuvaajan mieli saatiin heti korkealle. Pikkuhiljaa etenimme kohti puistoa ja otimme heti alkuun ryhmäkuvan kaikista, kun bestmanit ja kaasot olivat vielä mukana eikä hetkeen satanut. 

Seuraavaksi saatiin pyöriä puistossa ainakin puoli tuntia parin kanssa välillä kuvissa - välillä sateenvarjon alla turvassa - tyyliin. Hyviä ruutuja napsui tasaiseen tahtiin, joten mitään huolta ei ollut. Lopulta alkoi sataa hieman kovempaa ja ideatkin alkoivat olla lopussa. Päätimme lopettaa tyytyväisinä. Otimme vielä punertavaa seinää vasten bestmanit & sulhanen ja kaasot & morsian - ryhmäkuvat ja lisäksi nopean sormuskuvan. 

Lähes kaikki potretit hoidin 35mm 1.4 ART Sigmalla, johon olen todella tykästynyt viimeaikoina myös potrettien osalta, vaikka 35 millinen ei mikään paras polttoväli muotokuvissa olekaan. Lisäksi kuvasin takuuluottolasi 70-200 2.8L telellä ja parissa laajemassa kuvassa kameran nokalla käväisi myös 24-70 2.8L. Luonnonvalo toimi tällä kertaa päävalona 90% kuvissa. Parissa kuvassa pistin takavaloksi yhden käsisalaman ja pari kuvaa valaisin yhdellä valolla sateenvarjon läpiammuttuna. Tasainen luonnonvalo toimi kuitenkin pilvisellä säällä oikein mukavasti, enkä oikein salamakuvista saanut samanlaista fiilistä irti kuin luomuista.

Vihkiminen oli tänään Helsingin Vanhassa kirkossa, joten siirtymää oli vain muutaman sadan metrin verran. Vieraita oli melko paljon, Norjasta ja Suomesta, joten kirkossa riitti hälinää. Tunnelma oli kuitenkin mukava ja vihkiminen meni nopeasti. Kaava oli suunniteltu kaksikielisyyden takia todella lyhyeksi. Tästä syystä tuntui, että ehdin vain juuri ja juuri dokumentoida tarpeeksi matskua vihkimisestä. 

Dokumentaarista settiä kuvaan useasti kahdella kamerarungolla, varsinkin hektisimmissä tilanteissa, kuten juuri kirkossa. Toisessa on kiinni tele ja toisessa joku laajempi, useimmiten 35mm 1.4. Niin tein myös tällä kertaa. Tosin Vanha Kirkko + pilvinen sää = pimeys, joten telen käyttö jäi hyvin vähäiseksi ja valovoimaisempi 35mm sai laulaa ainakin 80% ajasta. Hämäryyden takia dokumentointi tuntui hieman tavallista vaikeammalta, mutta ihan kunnialla siitä lopulta selvittiin. Hieman toki enemmän hukkakuvia kuin normisti, sillä nostin suljinaikaa ehkä vähän liiankin pitkäksi välillä. 

Miia ja Rolf olivat hyvin rauhallisia koko toimituksen ja antoivat toisilleen niin pitkän suudelman, että siitä olisi saanut vaikka 10 erilaista kuvaa. Paria oli helppo kuvata myös kirkossa. Lopuksi otimme vielä ryhmäkuvan kirkon portailla. Keikka paketissa ja fiilis hyvä. Suomen sää selätetty kunnialla tällä kertaa!

 

 

 

Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Jetro Stavén photography -
Facebook Flickr Instagram share